tiistai 29. huhtikuuta 2008

NICE-PUIU 0-2

NICE-PUIU 0-2 (0-1)

Tappio tuli numeroin 0-2. Peli oli suht.koht tasainen eli molemmilla joukkueilla oli silloin tällöin muutamia maalintekopaikkoja. Puistola käytti tilanteet hyödyksi ja näin pisteet lähtivät etelän suuntaan. Ottelu pelattiin valitettavasti hiekalla. Toivottavasti seuraava kotipeli olisi jo nurmikolla. Koitetaan järjestää..

Ensimmäisen jakson ensi minuutit sujuivat Nicen pienoisessa hallinnassa. Pian peli tasoittui Puistolan saadessa pikku hiljaa peliään sujumaan. Avausmaali syntyi vasemmalta laidalta lähteneestä syötöstä, johon Puistolan toinen kärki? ehti ennen Nicen maalivahtia.

Ensimmäisen jakson aikana Nicen pelaajat ehtivät "kiitettävästi" paitsioon, paremmat läpisyötöt taas poimi Puistolan hyvin pelannut maalivahti. Tosin tuuli pakkasi jakson aikana viemään palloa kovalla alustalla hieman nopeammin maalivahdille saakka. Toisen jakson alkupuolisko sujui taas Nicen pienessä hallinnassa. Hyviä maalintekopaikkoja oli muutama. Jakson loppupuolella yritys alkoi pikku hiljaa hyytymään ja noin 10 min ennen loppua Puistola lisäsi johtonsa lukemiin 0-2, mikä oli myös lopputulos.

Toivottavasti tyttöjen usko ei ala vielä horjua... kyllä niitä pisteitäkin vielä saadaan. Joten odottakaa vastustajat... täältä tullaan vielä :)

Hyvää porilaisten pelissä oli vaaralliset erikoistilanteet ja puolustuskin pelasi paremmin kuin Tampereella. Miksi sitten hävittiin? Maalintekopaikat pitää käyttää.