Tappio tuli...
Muutama sana pelistä: Nice oli liikkeellä sunnuntaina hyvin pienellä porukalla (13). Kovassa auringonpaisteessa hyvää vastustajaa vastaan pelatussa pelissä kaksi vaihtopelaajaa on liian vähän varsinkin, kun vartin pelin jälkeen joudutaan loukkaantumisen vuoksi toinen vaihtopelaaja vaihtamaan maaliin Sinin loukattua kätensä/sormensa. Miksi sitten näin pienellä porukalla siitä myöhempänä.
VJS meni johtoon 9 peliminuutin kohdalla vapaapotkun jälkitilanteesta, jossa porilaisin silmin katsottuna ylärimasta poukanneen pallon pisti puskemalla maaliin paitsioasemassa jo vapaapotkun lähtiessä ollut pelaaja. Tilanne 1-0. Pian tämän jälkeen vastaava paikka siis hyvä vapaapotku Nicellä, josta ei maalia. Ekalla jaksolla tämän lisäksi porilaisilla yksi hyvä maalintekopaikka. Eli paremmalla onnella tauolle oltaisiin lähdetty numeroissa 1-1. Tosin tarvii myöntää VJS:n hallinneen osittain ensimmäistä jaksoa.
Sinin loukkaannuttua ekalla jaksolla maaliin vaihdettiin Sina Rinne, joka pelasi hyvän pelin. Ennen kaikkea Sinan hyvästä asenteesta kertoo se, ettei hän paljoa kysellyt määräyksen maaliin tullessa.
Toisen jakson alkupuolella Nice tasoitti pelin vapaapotkun jälkitilanteesta maalintekijänä Noora Kaanaa. Lähes heti tämän jälkeen VJS meni uudestaan johtoon vapaapotkusta, joka täysin käsittämättömästi vihellettiin kotijoukkueelle. Kymmenen minuuttia lisää ja taas VJS lisäsi johtoaan hienolla yläriman alle leijanneelle laukauksella, jolle maalivahtimme ei voinut mitään. Loppunumerot 3-1. VJS:n pelaajista mieleen jäivät numero 6. Kylmänen, 8. Hopponen ja 4? Söderlund. Porilaisista Sinan lisäksi hyvä esitys Noora Kaanaalta sekä Essi Huppuselta. Lisäksi nuori (s.-94) Niina Sirviö pelasi vasempana pakkina hyvän pelin. Ehkä oikeutetusti kotijoukkue vei pisteet mutta hieman paremmalla porilaisten viimeistelyllä numerot olisivat voineet olla erilaiset. Saa nähdä missä vaiheessa maalintekopaikkoja pystytään käyttämään hieman suuremmalla prosentilla. Seuraava peli (TUPS) on tärkeä sarjassa pysymisen kannalta. Eli nyt kaikki katseet suunnataan ensi sunnuntaihin.
Sitten vielä muutama sana kuluneesta puolesta vuodesta.. Viime kauden viimeisiä BSM-sarjan pelejä pelattaessa "suurimmat" asiantuntijat epäilivät eri keskustelupalstoilla netissä Nicen luovuttavan ennen sarjan loppua. Näin ei tapahtunut. Luovuttaminen olisi aiheuttanut tiettyjä sanktioita liiton taholta (B:n sarjasta sulkeminen / tiputtaminen muutamaksi vuodeksi?). Kiitos joukkueen taustoille ja pelaajille että pelit pelattiin loppuun. Niceen jääneet kyseisen joukkueen pelaajat sekä tulevat pari ikäluokkaa saivat siis tänä keväänä aloittaa BSM-karsintasarjan pelaamisen.
Valmentajan siirtyminen muutaman pelaajan kanssa porilaisten "hyvään" ystävyyskaupunkiin Raumalle ( ei lentokenttää, kamala haju ym : ) ), aiheutti uusien valmentajien etsimisen sekä pienen maalivahtiongelman. Valmentajat löytyivät läheltä eli Taimo nousi 92-mukana ja itse allekirjoittanut palasi muutaman vuoden tauon jälkeen (lapset 5v ja 3v)taas Niceen. Maalivahti "löydettiin" Huittisista. Suuri kiitos Sinille rohkeudesta lähteä yksin uuteen joukkueeseen. Valmentajien vaihtuminen sekä "vanhojen" B:n pelaajien siirtyminen edustukseen on aiheuttanut ehkä pieniä ongelmia. Niistä muutama sana.
Jälkikäteen voidaan sanoa, että harjoituspelejä pelattiin talvella liian vähän ja vastustajat liian helppoja Ilvestä lukuunottamatta. Asiaan vaikutti osin hallivuorojen puute ja rahatilanne (vieraspelit maksaa). Samoin myös yhteisten harjoitusten puute. Joukkue ei ole tänä päivänä vielä harjoitellut yhdessä kertaakaan. Silti vaikka tappioita on nyt tullut tämä ratkaisu on 90- ja 91- syntyneille tytöille ehdottomasti paras. He ovat saaneet harjoitella hyvin hyvässä valmennuksessa hyvien pelaajien kanssa. 92-syntyneet ovat taas harjoitelleet osittain yksin Taimon vetämänä sekä osittain N2 joukkueen kanssa. Heille myös tämä ratkaisu paras. Seura yrittää viedä mahdollisimman monta tyttöä mahdollisimman pitkälle ja tarjota kaikille peliaikaa jostakin peleistä. Eli 92-syntyneille sitä löytyy BSM-peleistä, N2-peleistä, N piirisarjapeleistä ym.
Eli tyttöjen etua ollaan ajateltu.
Nyt Vantaan reissuun lähdettiin vain kolmellatoista pelaajalla. 92-syntyneitä rohkeni lähteä mukaan kaksi. Toinen heistä eli Maisa (Ulvilasta tullut uusi pelaaja) hälytettiin pari tuntia ennen lähtöä mukaan. Viimeisiä poisjääntejä tuli vielä lauantaina aika myöhään. Lisäksi soiteltiin neljää viittä pelaajaa läpi lauantaina ilman tulosta. Eli pitänee ottaa omaan valmentajien piikkiin ettei kaikkia 92-syntyneitä pelaajia ole saatu vielä motivoitua peleihin. Edestakaisia vaihtoja ei ole ja valitettavasti kaikki eivät aina saa yhtä paljoa peliaikaa (kaikissa pelatuissa peleissä kaikki vaihtopelaajat tosin päässeet pelaamaan). Tämän tiedettiin aiheuttavan ongelmia ja sen vuoksi N2 joukkueessa on tarjolla peliaikaa, N piirisarjan peleissä ym. samoin. Ja ylipäätään vuoden päästä 90-syntyneet eivät ole enää B-ikäisiä, joten silloin koittaa 92-syntyneiden "oma" aika ja uudet 93-syntyneet ovat samassa tilanteessa missä 92-syntyneet nyt.
Nuoremmista ikäluokista ollaan apuja pyydetty. Suuri kiitos -94 syntyneiden valmentalle pelaajien antamisesta (Sanni ja Matleena), samoin myös kiitos kyseisille pelaajille. 93-syntyneistä vielä ketään ei ole ollut mukana mutta valmentajalta on lupa saatu.
Mitä muita pieniä ongelmia? Vantaalla huomasi hyvin etteivät valmentajat ja joukkue vielä toisiaan kokonaan tunne. Esimerkkinä. Peliin valmistautuminen ottelupaikalla. 90-91 syntyneet ovat kauan pelanneet yhdessä ja heillä on omat mieleen painuneet systeeminsä ja tapansa. Nyt mennään ehkä hieman eri tavalla. Tämä aiheuttaa pientä epätietoisuutta koko ajan (juostaanko, venytelläänkö, pelataanko, koska keskustellaan, kopissa vai missä, entä pelipaitojen pukeminen ym). Pari peliä lisää niin tämä ongelma on poistunut.
Poissaoloista, muualta vieraspeliin tulemisista ym. tärkeistä asoista 90-91 syntyneet ovat ilmoittaneet hyvin. Siitä hyvä esimerkki nuoremmille. Kentän laidalla vielä pieniä ongelmia on aiheuttanut "yhteinen kieli". Tytöt ovat pelanneet hyvin tosin hieman eri tavalla, mitä olemme suunnitelleet. Pitänee myöntää ettei itse ainakaan ole niitä maailman parhaita selkeiden ohjeiden antajia. Eikä myöskään kirjoittaja kuten huomaa. Kaikki valmentajat ovat erilaisia. Kahden hengen "valmennustiimimme" on suunnannut nyt katseensa TUPS-peliin. Peli tulee olemaan tosi tärkeä. Ja tytöille tiedoksi odotettavissa on pitkä palaveri ennen peliä, missä käydään läpi tarkasti erityisesti kentällä sijoittumista ja liikkumista sovitusti. Koitetaan yhdessä parantaa suorituksiamme niin kentällä kuin kentän laidalla. Linja-auto kuskimmekin lupasi ajaa ensi kerralla vähemmän mutkittelevampaa reittiä perille. Tosin nyt syy oli teknisissä apuvälineissä. Yhteiset harjoituksetkin on suunnitelmissa :) Eli pieniä käynnistysvaikeuksia on ollut tässä projektissa mutta niistä ylipäästyämme olemme entistäkin vahvempia.
Keskiviikkona illalla lista sunnuntain pelaajista. Nyt takaisin töihin... ; ) ja parin päivän huili futiksesta. Viikonloppuna tuli nähtyä Valkeakoski (N2) ja Nurmijärvi (BSM). Ensi viikonloppuna "onneksi" toinen peli kotona (BSM), N2 seikkailee lauantaina Kemiössä.